sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Viikonloppu!

Koska Tiia kertoi jo meidän koulupäivistä (mistä ei tosin vielä ole paljoa kerrottavaa), niin minä päätin kertoa meidän ihanasta viikonlopusta! Meidän viikonloppuhan tavallaan alkoi jo perjantaina, milloin ei ollut koulua vaan etätehtäväpäivä. No minä ainakin tein omani jo torstaina, eli perjantai meni aika lailla chillaillen ja illalla ruokaostoksilla käyden. Milla oli meidän mukana Prismassa, missä se kävi testaamassa sitä koirahäkkiä (kts. aikaisemmat tekstit!). Milla meni hyvin häkkiin ja rauhassa sinne jäikin odottamaan, mutta kyllä se hyppi puoli kotimatkaa siitä ilosta kun pääsi sieltä pois. Illalla leivottiin Tiian kanssa mokkapaloja! Niitä taitaa riittää vielä koko ensi viikoksi, vaikka aika paljon niitä jo viikonloppuna syötiinkin.

Jee ensimmäinen leivos meidän uudessa kodissa!

Nam nam :)

Lauantaina lähdettiin käymässä Ruotsin puolella ostoksilla. Tiia on puhunut monta viikkoa siitä, kuinka hänen on pitkän aikaa tehnyt mieli sushia. No pakkohan meidän oli sitten käydä hakemassa sushkiainekset!  Erehdyttiin myös käymään Candy World:issa, missä erehdyttiin ostamaan irtokarkkeja! Ei ilmeisesti olla vielä opittu tähän opiskelijabudjettiin.

Tiia making sushi.

Sushirulla.

Meidän illallinen :)

Illalla lähdettin tosiaan käymään umpparissa Hanskun ja Tiian kanssa! Me taidettiin kuitenkin olla niin täynnä sushia, että juoma ei oikein laskenut ja oltais oltu valmiita menemään nukkumaan jo ennen 12! :D Mutta oli kuitenkin mukava ilta eikä aamulla ollu edes yhtään huono olo. :)

Sunnuntaina lähdetiin käymään Hyväntekeväisyyden varastolla, jossa jaettiin opiskelijoille tavaraa ilmaiseksi. Kastuttiin matkalla kyllä aika mukavasti, kun vettä tuli taukoamatta. Mutta reissu oli kuitenkin sen arvoinen, sillä löysin kivat verhot huoneeseeni ja pari muutakin mukavaa. Samalla reissulla eksyttiin katsomaan karvattomia kissoja yhden kasvattajan luokse! Siellä oli juuri luovutusikäinen kissanpentu vailla kotia. Se oli ehkä suloisin otus mitä oon ikinä nähnyt! Ei meinattu malttaa lähteä sieltä ollenkaan pois, kun ne kissat olivat niiiiiin suloisia ja seurallisia. Kotimatka sitten höpötettiinkin vain, että mitä kaikkea voitais tehdä että saatais kerättyä rahat siihen kissanpentuun... :)

Siinä mun uudet verhot! Ihan kivat ilmaisiksi :)



Tässä kuvan sen rotuisesta kissasta, mitä käytiin tänään kattomassa! Eikö oo suloinen!

Ensi viikolla olisi luvassa lisää opiskelua, haaveilua karvattomasta kissasta, ratsastusta ja mikä parasta! Saadaan viikonloppuna vierata kotoa! Eniten odotan että näkisin veljenpoikani, koska alkaa olemaan niin hirveä ikävä! Kyllä sen ajatuksen voimin jaksaakin sitten opiskella ahkerasti koko viikon. :)

❤:llä Sofia

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti