Jos sitä pitkästä aikaa kertoilisi kuulumisia! Viime kerrasta taitaakin olla aikaa. Ollaan niin nautittu täällä elosta, että ei paljon blogia ole tullut päivitettyä. Ollaan nyt neljä päivää oltu "lomalla" ja pari päivää vielä jäljellä, kunnes torstaina paluu koulunpenkille. Virallisesti nämä taitaa olla itseopiskelupäiviä, mutta voivatko nämä olla, jos ei ole mitään tehtäviä? No, ehkä se raadanta joskus alkaa!
Viikko sitten tähän aikaan makasin onnellisena olohuoneen lattialla ja nautin tilasta! Viikonloppu meni melko ahtaissa (mutta ihanissa!) tunnelmissa, kun kaksiossamme oli kahden hengen lisäksi viisi vierasta kotoa. Isosiskoni, isoveljeni, veljenpoikani ja pikkusisarukseni tulivat meille koko viikonlopuksi kylään ja kyllä se olikin ihana nähdä perhettä! Lauantaina kävimme aamusta Ranuan eläinpuistossa katsomassa jääkarhua + paria muuta vähemmän merkityksellistä otusta. Pöllöt eivät niin kiinnostaneet, mutta karhut olivat kyllä suloisia, niin jää- kuin ruskeakarhutkin. Alla muutama kuva suosikeistani!
 |
Nämä otukset valloittivat sydämmeni! |
 |
Jääkarhun "pentu" :) |
 |
Nalle osasi mennä piiloon! |
Iltapäivällä käytiin ostoksilla Haaparannnassa. Muiden kiertäessä kauppoja, päätin jäädä veljenpoikani kanssa Candy Worldissa olevaan Leikkimaailmaan, vaikka lipun hinta kieltämättä hiukan kirpaisi! Jälkeenpäin ajateltu se oli kyllä sen arvoista, veljenpoikani nautti koko ajasta mitä leikkimaailmassa oltiin ja itse ainakin olin ihan poikki parin tunnin kiipeilyn, pujottelun, ryömimisen, konttaamisen ja laskettelemisen jälkeen. Kaikkia ratoja ei ehkä oltu ihan suunniteltu meikäläisen mittoihin, mutta Santtu vaati että tulen hänen kanssaan, eikä sille ihanuudelle voi kielteistä sanaa sanoa! :) Auringonlasku käytiin tietenkin katsomassa Kukkolankoskella! Sitten vielä päivän päätteeksi ohjelmassa oli baarikierros! Tiedätte varmaan, missä tunnelmissa sunnuntai sitten meni.. :D
Perheen vierailu antoi ihanan paljon energiaa. Tai kyllä sillä ainakin ne huimat kaksi koulupäivää jaksoi opiskella! Viime viikolla oli kyllä paljon muutakin ohjelmaa, kävin nimittäin kahdessa työhaastattelussa! Ensimmäinen haastattelu oli Kemissä (työpaikka siis Torniossa, mutta jostain syystä jouduin käymään Kemissä haastattelussa) ja kyseessä oli minulle ihan uusi juttu, nimittäin ryhmähaastattelu. Ehkä se työnantajien mielestä on kätevää, mutta itse en kyllä tykännyt. Päätin kuitenkin ottaa ilon irti siitä, että olin käymässä Kemissä ja luokkakaverini Joni tulikin minulle esittelemään Kemin ihmeellistä maailmaa! Ei se hassumpi paikka ollut, mieleen jäi etenkin ihana vaaleanpunainen kirkko, kaupungintalon kattoterassi (13:ssa kerroksessa!) sekä satamassa ollut baarilaiva (tai vastaava :D). Tässä siis muutama kuva Kemistä:
 |
Näkymää kaupungintalon kattoterassilta. |
 |
Kemin kirkko.. |
 |
..on niin söpö! :) |
 |
Tässä se ihana laivabaari tms :D |
Ollaan Tiian kanssa pari kertaa käyty nyt kuntosalilla. Ihan mukavaa liikuntaa ja ihanaa, että tuntee jotain tehneensäkkin! :D Huomenna ajateltiin mennä kokeileen zumbaa! Meillä on aika paljon ilmaisia liikuntamahdollisuuksia täällä, että toivottavasti vaan jaksan käyttää niitä hyödykseni. Voin sitten syyslomaviikolla kuukauden päästä mennä käymään kotona himourheiljana. ;D Tai sitten en.
Tämän viikon kohokohta taitaa olla keskiviikon baarirastit! Se on kaikille aloitteleville opiskelijoille suunnattu tapahtuma, missä suoritetaan rasteja joukkuessa ja eniten pisteitä saanut joukkua tietenkin voittaa. Palkinto on kyllä ainakin itselleni mysteeri, mutta kyllähän sitä voittoon tähdätään ihan vain silläkin perusteella, että kun ego ei kestä häviämistä :D Siispä keskiviikkoa odotellessa!
❤:llä Sofia
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti